Marraskuun lopulla me juustonystävät vedimme Parmesaanimme väärään kurkkuun. Italiasta kantautui uutinen, jonka mukaan yhden maailman kuuluisimman juuston tuottajalehmät elävät kurjissa oloissa. Laiminlyötyjä lypsäviä pidetään rääkättyinä tuotantokoneina likaisissa navetoissa. Surullisin oli tieto, etteivät nuo herkkusuille juustoa tuottavat lehmät milloinkaan pääse ulos laiduntamaan, sinisen taivaan alle.  Päätin oitis, että meillä loppuu Parmesanin ja Grana Padano -juustojen käyttö. Samalla mietin, miten eri lailla lehmiä kohdellaan Italian naapurissa, Sveitsissä. Lähde mukaani patikkaretkelle Sveitsin maaseudulle, kurkistamaan onnellisten lehmien maille.

Päiväpatikoimaan Sveitsin maaseutumaisemiin

Sveitsi on tullut vuosien varrella tutuksi, sillä veljeni asuu siellä. Nytkin olen visiitillä veljeni luona, samalla Neiti Kevättä vastassa. Toukokuinen aurinko paistaa jo lämpimästi, ja suurin osa puista vihertää.

Tänään piti lähteä puskemaan Rigin rinnettä ylöspäin, mutta mäyräkoiraneiti Emilyn terveydentila vaati pikaisesti eläinlääkäriä. Suunnitelmat siis muuttuvat, ja Rigin reissu vaihtuukin lähiseudun maaseutupatikointiin. Vaan eipä tässä mitään. Sveitsissä kauniita maisemia tuntuu löytyvän melkein mistä vaan.

Veljeni ajaa minut ja sisareni patikkaretkemme lähtöpisteeseen, Luzernin kantonissa sijaitsevan Willisaun vanhan kaupungin portille. Aurinko porottaa siskonmakkaranväriseen hipiääni sen verran jytäkästi, että ostan apteekista päiväreppuuni putelin aurinkosuojaa. Vettä, energiapatukoita ja pähkinöitä siellä onkin entuudestaan. Painettu kartta puuttuu. Olen ottanut kännykkääni kuvan reitistä, ajattelen että se on riittävän tarkka. Ja ellei karttakuvan tarkkuus riittäisi, Sports Trackerin piirtämän reitin seuraaminen pitäisi huolen oikeassa suunnassa pysymisestä. Kuinka väärässä olinkaan.

Lähtöpaikka Willisaun vanha kaupunki

15 kilometrin rengasreittimme lähtee Willisaun vanhasta kaupungista. Ihailemme läpikävellessämme kauniita taloja ja seinillä liehuvia, värikkäitä lippuja. Skannaamme ympäristöämme, yritämme löytää reitin lähtöpisteen. Pian löydämmekin rykelmän keltaisia vaellusreittiviittoja, jotka opastavat ylärinteeseen.

Reitti mutkittelee alkuun ison koulun ja sen urheilukenttien välistä. Viimein polku erkanee asvaltista, ja viitoitus varmistaa että olemme oikealla tiellä. Reitti nousee kukkivan niityn halki kohti metsää.

Pysähdymme metsän reunaan penkille lyhyelle tauolle. Kaukana horisontissa näkyvät lumihuippuiset vuoret, mutta me suuntaamme ylämäkeen ja metsän viileään suojaan.

Metsän siimeksessä

Metsä pursuaa vaaleaa, tuoretta vihreää. Linnut laulavat. Juuri näistä syistä rakastan alkukesää.

Rehevät muratit kiipeilevät puiden rungoilla, ja kohtelias kyltti muistuttaa metsän eläinten oikeudesta saada kasvattaa omat poikasensa ilman irtijuoksevien koirien häirintää.

Metsäosuus on pian patikoitu. Olemme metsän siimeksessä nousseet hissukseen ylöspäin.

Sveitsin maaseudulla

Putkahdamme ulos metsästä, olemme keskellä kukoistavia maanviljelyksiä. Ympärillämme lainehtii vilja, hedelmäpuut ovat jo lopettaneet kukintansa.

Patikkareitti seurailee maaseutua halkovaa pikkutietä, ja sivuaa pientä maatilaa. Talon ja navetan takana huomaamme ensimmäiset sinisen taivaan alla laiduntavat, auringossa märehtivät kiiltäväturkkiset nautaeläimet. Hyvinvoivien laiduneläinten näkeminen saa aina hyvälle mielelle.

Hieman edempänä keltainen pelto kylpee kultaisena auringossa.

Kullankeltainen pelto ulottuu kiinni tiehen. Seisahdumme mehiläisten ja muiden pölyttäjien melkein korvia huumaavaan pörinään ja surinaan. Pienessä lempeässä tuulessa keinahtelevan pellon huumaava tuoksu täyttää nenän. Että osaakin olla kaunista!

Täällä kaikesta maatalousmaasta melkein puolet on laitumina. 

Eipä siis ihme, että ihan pian kuljemme taas meitä yläviistosta tarkkailevien nelijalkaisten Rouvien arvioivien katseiden alta. Ylämäki jatkuu ohi Rouvien laitumen, ja polku vie meidät taas metsään.

Metsäosuudet ja avoimet laidunmaisemat vaihtelevat. Käännymme Hergiswil bei Willisaun suunnasta takaisinpäin, kohti lähtöpaikkaamme Willisauta, ihan niin kuin kartankin mukaan pitäisi tapahtua.

Pysähdymme ihmettelemään ensimmäisen heinänteon etenemistä – kun meillä Suomessa ruoho hädin tuskin vielä edes vihertää.

Reitiltä sivuun

Sveitsin maaseutu pistää päämme pyörälle, ihan joka suhteessa. Yhtäkkiä huomaamme että metsästä rinteille pilkottava maisema on kaunis – ja jotenkin aivan liian tutun näköinen. Ei helkkuri, ihan kuin olisimme kävelleet ympyrän!

Päätän tarkistaa puhelimen Sports Trackeristä, että ohjelman GPS:n piirtämä reittiviiva näyttää siltä miltä pitääkin – mutta huomaan että olen jostain käsittämättömästä syystä onnistunut jotenkin deletoimaan koko alkureissun. Olemme siis keskellä Sveitsin maaseutua, ilman tarkkaa sijaintitietoa, kävelemässä paluuperää eli reitillä jolla olemme jo kerran olleet. Ei hyvä.

En kuitenkaan halua lähteä tuloreittiämme pitkin takaisin – niin kaunis kuin se olikin. Silloin emme saisi tietää, mistä jäisimme paitsi. Niinpä lähdemme suuntaamaan sinne päin jonne oletamme reitin jatkuvan – josko löytäisimme takaisin reitille ihan luomuna, ilman minkään valtakunnan teknisiä apuvälineitä?

Vähän kyllä naurattaakin, vaikka eväät alkavat loppua, eikä vettäkään taida olla enää kovin paljon. Onneksi vähän väliä näemme uusia Rouvashenkilöitä, ja olemme kuitenkin keskellä sivistystä. Puhelimessa riittää virtaa, ja varavirtaakin on. Lasketaan kymmeneen ja laitetaan träkkeri uudelleen päälle. Mikäs hätä tässä, valmiissa maailmassa?

Nautitaan matkanteosta, ja tästä pienestä jännityksestä.

Ja näistä maisemista.

Tie mutkittelee alamäkeen, pian kuulemme virtaavan veden äänen. Puro johdattaa meidät joelle, ja sen vartta pitkin kulkeekin oikea reittimme.

Reitti ylittää joen parikin kertaa, ja kulkee hiekkaista tietä pitkin. Paluureitti on tasaista, aavistuksen tylsää maisemaa. Täälläpä olisikin kiva ajella fillarilla! Aikaa on taukoineen mennyt jo yli kolme ja puoli tuntia, fillarilla eksyminenkin olisi selätetty nopeammin.

Kun Willisaun kaupunki lähestyy, polku seurailee pienen kirkasvetisen puron vartta. Reitti vie meidät talojen tilavien takapihojen taa, paikkoihin joissa punaiset alppiruusut kukkivat, ja pikkiriikkiset miniatyyriponit laiduntavat.

Paluu lähtöruutuun

Willisaussa etsimme mukavan, ruokaa tarjoilevan terassin, ja palkitsemme itsemme myöhäisellä lounaalla. Pöydässä kenties elämäni parhaimmalta maistuvan kivennäisvesilasillisen ääressä on todettava, että kyllä maaseudullakin voi kokea jännitystä ja nähdä kauniita maisemia.

Ja paljon kauniita, hyvinvoivan oloisia eläimiä.

Onnellisia lehmiä?

Koska kävelyä on takana vasta vaivaiset 15 kilometriä, ja vatsatkin turvallisesti sopivan täynnä, päätämme lähteä kävellen myös kohti Wolhusenin tukikohtaamme.

Paluureittimme kulkee ison päätien vartta, mutta sielläkin näemme laiduntavaa karjaa, ja laskeutumaan valmistautuvan auringon matalassa valossa maatalon nurmikkoa parturoivan lammaslauman.

Ehdimme kävellä vain vaivaiset 5 kilometriä, kun eläinlääkärireissulta palannut isäntämme poimii meidät kyytiin.

Vaikka mikäs näissä onnellisten lehmien maisemissa olisi ollut kävellessä. Vaikka vielä vähän pidempikin matka.

Matkailumaana Sveitsi ei todellakaan ole edullisimmasta päästä, mutta täällä eläinrakkaan maisemaonnellisen mielihyväturistin ei tarvitse pahoittaa mieltään, edes tuotantoeläimiä katsellessaan.

En voisi olla enemmän samaa mieltä Mahatma Gandhin kanssa: 

”Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään.”

Mikäli haluat kurkistaa missäpäin paluureittimme kulki, kurkista tänne. Reitiltä eksymättä käveltynä rengasreitille tulisi pituutta 15 kilometriä, nousua ja laskua 415 metriä, ja aikaa menisi noin 4 tuntia.

Willisaun alueen omat matkailusivut löytyvät täältä.

Jos Ylen uutinen italialaisten lehmien huonoista oloista ei kuulosta tutulta, voit lukea sen Jos Ylen uutinen italialaisten lehmien huonoista oloista ei kuulosta tutulta, voit lukea sen täältä.

MUOKATTU 2.2.2018: Viimeisimmällä Sveitsin matkallani löysin parmesaanille erinomaisen korvaajan, Sbrinz – juuston. Se on kova ja aromaattinen, ja soveltuu kaikkeen samaan käyttöön kuin parmesaani. Juustoa kypsytetään vähintään 18 kuukautta. Toin ison kasan juustoa kotiin, joten en vielä tiedä mistä löydän sitä Suomesta. Vain kauppiailta kysymällä voi tarjontaa muuttaa, joten kun oma käsivarasto loppuu, lähden kauppareissulle kyselemään tämän eettisemmän juuston perään.

Sbrinz – juustosta löydät tietoa englanniksi täältä.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit