Lemmenjoen halutuin loma – paimenviikko Kaapin Jounin kentällä

Oletko kuullut Metsähallituksen paimenlomista? Todennäköisesti kyllä mikäli seuraat uutisia, sillä tänä vuonna paimenviikkojen suosiossa tehtiin jälleen uusi ennätys. Peräti 2645 lammaspaimenkandidaattia haki Metsähallituksen hoidossa olevien arvokkaiden perinneympäristöjen hoitajiksi lähes 18.000:lla hakemuksella. Paimenviikko on maksullinen, ja kohteita oli 15 ympäri Suomen. Paimenviikkojen tuotot käytetään kyseisen kohteen ja sitä ympäröivän luonnonsuojelualueen hoitoon. Osaan paimenkohteista pääsee myös kytkettynä pidettävän koirakaverin kanssa.

Lapin kohteet ovat olleet vuodesta toiseen tavoitelluimpia paimenkohteita. Suosituin kohde vuonna 2022 oli Lemmenjoen kansallispuiston Kaapin Jounin tila, joka keräsi hakemuksia peräti 1450! Kaapin Jounin tilalle oli jaossa Lapin kesän tunnetun lyhyyden vuoksi vaivaiset 10 paimenviikkoa, koko Suomessa viikkoja arvottiin yhteensä 171.

Voit vain arvata olinko vähällä pompata kattoon innostuksesta saatuani satumaisesta arpaonnesta kertoneen soiton. Vihdoin viimein sain paimenpestin pitkään haaveilemalleni Kaapin Jounin tilalle! Olin siis yksi kymmenestä onnekkaasta, tuhannenneljänsadanviidenkymmenen hakijan joukosta. Luontoihmisen kesälottovoitto kopsahti syliini.

Mutta annetaan menneiden olla ja lähdetään Lemmenjoelle. Siirrymme elokuuhun 2022.

Mutta missä lymyää hirsirakennuksen rouhea luonne? Pahamaineinen seitsemänkymmenluku teki valitettavasti täälläkin tehtävänsä. Sisäseinät vuorattiin lastulevyin, ja kuusiruutuiset ikkunat vaihdettiin ristikottomiin. Ulkoseinien hirsipinta kätkettiin lämpötaloudellisen mutta luonteikkuuden kätkevän lautaverhouksen alle.

Tuvan siirryttyä Metsähallituksen haltuun ja osaksi Lemmenjoen kansallispuistoa, kunnostus alkoi. Sisäseinien lastulevyt korvattiin kuitulevyllä ja vanerilla, ja suureksi harmiksi vain yksi hirsiseinä voitiin jättää näkyviin.

Onneksi edes tämä yksi. Hirsiseinäisen kamarin tunnelma on ihan omanlaisensa, lämmin ja kodikas. Vanha sivustavedettävä sohva, kaappi ja värikoodattu matto voisivat rouheassa viehättävyydessään olla vaikka maalaisromanttisen sisustuslehden sivuilta.

Tauluina Kaapin Jounin asuinrakennuksen seinillä on kehystettyjä vanhoja Museoviraston valokuvia.

Ne kertovat elämästä tilalla ja Kaapin Jounin vaiheista.

Mutta kaikkein kaunein taulu aukeaa pirtin päätyikkunasta ja pihapiiristä.

Lemmenjoki Sotkajärveksi laajentuneena ja Joenkielisen tunturi pesevät kaikissa valaistusolosuhteissa kaikki mahdolliset taulut 6-0.

Olemme postikorttimaisemassa.

Kaapin Jouni oli aikansa pororuhtinas

Mutta kuka tämä kuuluisa Kaapin Jouni oikein oli? Kenen entisillä tiluksilla olemme?

Itse tilan historia alkaa jo 1800-luvun lopulta, jolloin tänne asettui kalastajasaamelainen Antti Juhanin poika Morottaja eli Menes-Antti. Tila sai kruununmetsätorpan oikeudet, ja ensimmäisinä kentälle rakennettiin tupa, navetta, heinälato, aitta ja lampola.

Menes-Antti ei kuitenkaan kyennyt hoitamaan kruunun velvoitteita, ja joutui luopumaan tilasta. Antti ei elänyt kauaa poismuuton jälkeen, ja hänen suurperheensä hajosi. Lasten kohtalo oli kurja. Isoimmat päätyivät sukulaisten huomaan, mutta pienimmät joutuivat huutolaisiksi.

Antin jälkeen tilan sai haltuunsa Kaapin Jouni eli Jouni Aikio. Kaapin Jouni eli elämänsä vuosina 1875 – 1956. Hän oli oman aikansa ”pororuhtinas”, suvun päämies ja patriarkka.

Jouni vaurastui myymällä kullankaivajille ruokaa, enimmäkseen poronlihaa.

Kaapin Jouni oli aikansa tunnetuimpia saamelaisia. Hänen luonaan Inarissa kävi poliitikkoja ja silmäätekeviä, ja Jouni vieraili vuorollaan heidän luonaan etelässä.

Kaapin Jouni oli oman aikansa julkkis, kiinnostava henkilö joka päätyi usein myös mediaan. Kaapin Jounia haastateltiin radioon ja hänestä tehtiin lehtijuttuja National Geographic Magazineen ja Suomen Kuvalehteen. Filmillekin Kaapin Jouni päätyi useamman kerran.

Kaapin Jounin sanottiin omistaneen parhaimmillaan jopa 3000 poroa. Parasta porokoiraansa Jouni arvosti niin paljon, että keplotteli koiran suhteidensa avulla erikoisluvalla evakkojunaan, vaikkei se ollut sallittua.

Kaapin Jouni oli pienikokoinen, 146 senttiä pitkä mies.

Mutta sen minkä hän pituudessa hävisi, hän otti takaisin suopunginkäsittelytaidossaan ja ketteryydessään.

Kaapin Jounin pihapiirissä koirat ulkoilevat kytkettyinä

Tänäkin kesänä Kaapin Jounin tila on Sulevi Siepin lampaiden kesäkoti. Lampaat pitävät laidunnuksellaan kentän avoimena, ja takaavat silmälläpidettävien niittylajien säilymisen. Metsähallituksen suojelubiologi Mia Vuomajoki kertoo Luontoon.fi -uutisissa Kaapin Jounin kentän niittykasvillisuudesta:

”Asuinkentällä niittytyypit vaihtelevat mosaiikin lailla. Niityillä kasvaa runsas lajisto, kuten silmälläpidettävät keto- ja ahonoidanlukko. Runsaita ovat puolestaan mesimarja, heinätähtimö ja kultapiisku. Huomionarvoisia lajeja ovat myös harmaakynsimö, nurmitatar, niittykullero, kellosinilatva ja keväthanhikki

Arvokasta perinnemaisemaa hoitavien maisemanhoitotyöläisten hyvinvointi on näissä maisemissa tärkeintä.

Siksi kaikkien täällä vierailevien koirien on ulkoiltava kytkettynä.

Varmuuden vuoksi emme edes yritä mennä keltuaistemme kanssa lampaiden lähelle. Se toisi tarpeetonta stressiä kaikille osapuolille. Kun emme kuitenkaan ole jäämässä tänne asumaan, on turha yrittää hieroa tuttavuutta.

Turvallinen välimatka on kaikkien etu. Sillä varmuus on aina paras, ja parempi kuin epävarmuus.

Lampaat katsovat vaaleita otuksiamme uteliaina matkan päästä, mutta selvästi ymmärtävät että turvallisuusvälistä ei kannata tinkiä.

Laidunnus jatkuu vieraista otuksista huolimatta.

Vuotson lampaat ovat virkeän ja hyvävointisen näköisiä, ja näin loppukesästä jo yllättävän kesyjä. Toiset ovat uteliaampia ja rohkeampia, toiset syrjään vetäytyviä ja laumakavereistaan turvaa hakevia.

Varsinkin maakellarin läheisyyten meno saa lampaat välittömästi virittäytymään luoksetulo-moodiin. Oven avaus saa lampaat luokse juoksujalkaa. Ette taida olla ensimmäistä kertaa pellettisaavilla?

Kaikkien paikalla olijoiden lievää pahemmaksi pettymykseksi kellarissa säilytetty pellettiaarre on jo lähes ehtynyt, iso sanko kumisee tyhjyyttään.

Pohjalta löytyy vain pellettipölyä ja herkulliset muistot aiempien paimenten antautumuksellisista tuttavuudenhierontasessioista.

Lammaspaimenen päivittäiset askareet vievät vain vähän aikaa

Lammaspaimenten elo perinnemaisemakohteessa on helppoa ja stressitöntä.

Täällä päivän vaativin homma on osata laskea seitsemään. Joka päivä pitää varmistua että kaikki hoidokit ovat hyvissä voimissa ja tallessa. Ettei hukka ole perinyt.

Tosin muistan jossain kuulleeni, että poronhoitoalueella sudet eivät jostain syystä viihdy. Mielikuvitus ryöstäytyy oitis laukalle, ja keksin liiankin helposti mahdollisia syitä viihtymättömyyteen. Vaikka ei siinä mielikuvitustakaan paljon tarvita.

Ihan uutisiin asti on päätynyt juttuja kelkoilla läkähdyksiin jahdatuista ja yliajetuista susista. Sellaiselle moottorikelkka-ajelulle on muuten nimikin. Törkeä metsästysrikos.

Pientä ruumiillistakin työtä paimenen pestiin kuuluu. Lampaiden suoja ja sisäänkäynnin edusta vapautetaan päivittäin papanoista haravoiden. Ei ole mikään paha nakki, sillä kasvissyöjän papanat eivät oikestaan edes haise. Hajuero jokaiselle koiranomistajalle niin tuttuihin lihansyöjän pötkäleisiin on suorastaan dramaattinen.

Papanasouvin jälkeen joesta kannetaan puhdasta raikasta vettä suureen juoma-astiaan, joka harjataan päivittäin puhtaaksi. Täälläkin puhtaus on puoli ruokaa.

Lampailla on vapaa pääsy Sotkajärven rantaan aidan aukon kautta. Ilman rantalaidunnusta kaistale aidan ja rannan välissä kasvaisi nopeasti umpeen.

Lampaita käymme hoitamassa vuoron perään, ja tietysti ilman koirakavereitamme. Tuvalle palatessa nuori Ukko aina odottelee ikkunasta kurkistellen. Ukon on vaikea ymmärtää että lähdemme kävellen ulos, ilman koiria!

Kaapin Jounin kentän piirroskartta kertoo rakennusten ja lähteen sijainnin

Pirtin kansioista löytyy tietoa tilan historiasta, ja muistiinpanovihosta löytyy hieno käsin piirretty kartta pihapiirin rakennuksista. Kartta on muuten täydellinen, mutta kolmas aitta pirtin takaa puuttuu. Harmi vain, ettei piirtäjä ollut signeerannut ansiokasta piirrostaan, että voisin antaa tässä creditit tekijälle. Kiitos siis sinulle, taitava tuntematon.

Satunnainen vierailija saa olla täällä tarkkana. Kaapin Jounin kentällä on peräti kolme huussia, mutta kaksi niistä on museoitu, joten niitä ei saa käyttää edes hätätilanteessa. Käytössä oleva siisti kaksikoppinen kuivikekäymälä on merkattu karttaan numerolla viisi.

Piirroskartta näyttää hienosti myös lähteen sijainnin.

Lähteestä vesi juoksee letkua pitkin saunan nurkalle, jossa se hanoineen lepää jännän mutta varsin toimivan puukarahkan varassa.

Kun pihapiiri on tutkittu ja rakennusten roolit selvillä, kiipeämme ylärinteeseen. Käymme katsomassa lähteen silmää.

Jossain pirtin kansion lammaspaimenten ohjeissa puhutaan kaltiosta. Tulipa nyt senkin sanan tarkoitus vihdoin selville. Alla on siis Kaapin Jounin tilan kaltio.

Sulevi Siepin ahkerat maisemanhoitajat eli Vuotson lampaat

Kaapin Jounin maisemanhoitajalampaat ovat ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä. Ne uurastavat laiduntaen aikaisesta aamusta myöhään yöhön.

Päivän mittaan melkein jokainen kentän kolkka tulee tarkistettua. Onko esiin noussut uutta ruohoa mutusteltavaksi?

Jään kamerani kanssa nojailemaan maakellarin kattoon.

On lämmin ja kaunis päivä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Kauan ei tarvitse maakellarilla vanheta, kun lampaat lähtevät päättäväisesti jolkottamaan luokseni.

Jaahas, jaahas. Onkos niitä pellettejä vielä jemmassa?

Jaa ei vai? Oletko aivan varma? Jospa tarkastaisimme yhdessä?

Tyhjennän viimeisetkin pölyhippuset saavin pohjasta ja pöläytän ne maahan.

Lampaat ovat löytävinään jotain syötävää, vaikka pölyä ei ole kuin hajuksi.

Kiitän laumaa hyvästä yhteistyöstä ja kuvaussessiosta. Tykkään näistä lampaista, tuntuu hyvältä että ne luottavat ihmiseen ja tulevat luo.

En ole kymmeniin vuosiin syönyt lammasta. Etenkin pääsiäisenä tulee aina ajateltua karitsojen kuuluvan emoilleen, ei minun lautaselleni. Mutta ilman villavaatteita ja -sukkia ilman elo Suomen säissä olisi jäätävää.

Nämäkin olennot ovat aivan yhtä tuntevia ja mielellisiä kuin omat koirani. Kuten jokainen nisäkäs on.

Lemmenjoen postikorttimaisemassa asuu rauha ja hiljaisuus

Kaapin Jounin kenttä on kaikille avoin perinnetila, jonne kuka tahansa saa tulla vierailulle. Viikon aikana on kuitenkin rauhallista. Vain kerran kenttää lähestyy tuntematon retkeilijäpari, kysyen kohteliaasti luvan saako pihapiiriin tulla.

Tottakai ja ilman muuta, tervetuloa! Sauna ja tupa tosin ovat meidän paimenten käytössä, joten niihin ei ole pääsyä. Varmuuden vakuudeksi ja rauhan takaamiseksi molempien ovissa lukee ”Private”.

Jokiveneitä kulkee näin elokuun puolivälin jälkeen enää harvakseltaan.

Sotkajärvellä näkyy satunnaisia soutajia vain silloin tällöin.

Täällä on rauha maassa, eikä äänimaisemaa viipaloi sivilisaation melu.

Tuuli sopii Sotkajärven rantaan. Tyynet päivät ovat vähissä.

Tuulen tyyntyessä auringonlaskun aikaan laskeudun kentältä pikkuportin kautta rantalaiturille.

Tänään ei katsojaa hemmotella pastellitaivaalla, mutta Joenkielisen tunturi on vaikuttava näky sinertyvässä illassa.

Omassa maisemassaan.

Kaapin Jounin kentän aamut ovat henkeäsalpaavan kauniita

Kaapin Jounin kenttä sijaitsee Sotkajärven etelärannalla. Niinpä näin kesäaikaan sekä auringon nousut että laskut jäävät ”selän taakse”.

Aurinkoisten aamujen viisto valo on henkeäsalpaavan kaunis.

Useana aamuna herään ajoissa tarkistamaan valotustilanteen. Päivät ovat olleet epätavallisen lämpimiä ajankohtaan nähden, joten usvaisia aamuja ei ole juuri nähty.

Onneksi tämä aamu tarjoilee elämyksellisen poikkeuksen. Herään aikaisin huomatakseni että usva leijailee Sotkajärven yllä. Lähden kiireesti ulos ulkoiluttamaan – kameraani.

Pahoittelen ensin tilannetta aina ulkoiluvalmiille koirilleni Jetsulle ja Ukolle. Teidän pitää tänään nyt vähän odottaa.

Usvat ovat nopeasti katoava luonnonvara.

Joskus ne ovat näkyvissä vain muutaman minuutin, ja sitten katoavat varoittamatta taivaan tuuliin.

Aurinko alkaa lämmittää, ja usva Sotkajärven yltä haihtuu.

Lampaita ei näy missään. Nousen rannasta ja kierrän tuvan takaiselle laitumelle.

Täällähän sitä ollaan taas täydessä laidunnuksen touhussa! Ja varsin myönteisessä valossa!

Elokuun auringon kehrä ryömii mönkijäuraa pitkin takalaitumelle.

Se maalaa kasteen kosteaan heinikkoon kullankeltaisen valokiilan.

Kuuman kesän kuivattamat heinät kimmeltävät viistossa aamuauringossa kastepisaroiden koristamina.

En saa käsivaralta aivan terävää kuvaa itikoiden löytäessä luokseni, mutta kimalluksen takia epätarkkuutta on nyt siedettävä. Kauniin erämaan aamun tunnelma toivottavasti välittyy. Ei tämä todellakaan mitään Taru Rantalaa ole, mutta kaunis muisto hienosta aamusta erämaatilalla.

Onpa jotain mitä muistella marraskuun synkässä miilussa ja joulukuun tontunahterivalaistuksessa. Niinä lyhyinä hämäränhyssyisinä lumettomina päivinä, jolloin päivää ei tahdo yöstä juuri erottaa.

Tuulisia päiviä Sotkajärvellä

Aamut Kaapin Jounilla ovat kauniita ilman usvaakin.

Nämä tuulisetkin.

Suunnittelemme retkeä Pielpajärven erämaakirkolle, mutta Sotkajärvi villiintyy vaahtopäille.

Kahden kilometrin soutu perinneveneellä Njurgulahteen voisi vielä myötätuuleen onnistua, mutta paluu reissusta kahden koiran ja ostosten kanssa vastatuuleen tässä aallokossa ei houkuta riskinottoon.

Niinpä Pielpajärven reissu vaihtuu Joenkielisen kierrokseen.

Matka vastarannalle ei ole pitkä, mutta aallot nuolevat perinneveneen matalia reunoja. Kuvassa aallokko ei tietenkään näytä yhtään miltään. (Joenkielisen retkestämme voit lukea täältä. )

Paimenviikko on lämmin ja kaunis

Kesä on helteinen, ja se venyttää itseään loppupäästä täällä Lapissakin. Kaapin Jounin kenttä kylpee auringossa, ja me mehevien löylyjen puusaunassa.

Aurinko porottaa niin, että pidämme päivisin tuvan kauniit pellavaverhot suljettuina.

Hyttysistä ei ole pahemmin haittaa, mutta pieniä polttiaisia ilmestyy auringonlaskun jälkeen. Sisällä ne kokoontuvat ikkunoihin, joista ne on helppo deletoida.

Kentän aitat ja niittyrinteen vanha kelopuu ansaitsevat tulla kuvatuiksi.

Moneen kertaan ja joka suunnasta.

Kenties koko viikon kauneimpana päivänä saamme soutaen saapuvia mieluisia vieraita.

Keskitymme siskon ja Kira-koiran kanssa maisemien ihailuun miesten saunoessa. Tätä maisemaa ja tätä kaunista loppukesän päivää pitää tankata talviseen varmuusvarastoon.

Rakkaimmat matkamuistot ovat nykyisin elämyksiä kauniissa luonnonmaisemissa,

ja niitä tallettavia valokuvia.

Tänään on matkamuistojen päivä.

Kruunaamme hienon päivän tekemällä illallisretken Inarin Aanaariin.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kyllä te tiedätte.

Lemmenjoen paimenviikko kuluu nopeasti

Aika ei tule pitkäksi, vaikka sitä on kokonainen viikko.

Lampaiden laidunnuksen seuranta rauhoittaa huonoista uutisista levotonta mieltä.

Netti toimii yllättävän hyvin, mutta sen käyttö rajoittuu yhden YouTube -videon katseluun.

Katsomme Ali Leiniön retkikertomuksen Lemmenjoen vaelluksesta. Erityisesti kiinnostaa miten Lemmenjoen ylitysveneiden kanssa toimitaan, sillä suunnittelemme omaa retkeä Ravadaskönkäälle. Ylitysveneestä Ali toteaa: ”Vähän erikoinen design tässä, mitenköhän ne lyhyemmät ihmiset selviää tästä?”

(Se selvisi meille kantapään kautta, ja todellakin ansaitsee oman juttunsa jo yksin kimuranttiutensa takia. Eikä todellakaan ole kaukana ettemme selviäisi. Teemme päiväretken jokiveneellä Ravadaskönkäälle putouksen kumuun. Patikoimme Lemmenjoen rantapengertä pitkin takaisin päin Searitnivalle, josta palaamme venekyydillä. Tuosta Ravadaskönkään venepatikkaretkestä voit lukea täältä.)

Haikeat hyvästit Lemmenjoelle

Kotiinlähdön päivänä mieli on haikea.

Kaapin Jounin kenttä kylpee loppukesän pehmeässä auringossa. Sotkajärvi kimmeltää, ja leppeä pikkutuuli heiluttelee hellästi heinikkoa.

Sataa ripauttaisi edes, niin tästä idyllistä olisi helpompi luopua.

Pakkaamisen ja siivouksen jälkeen sydän ehdottaa poislähdön venytystä tunnilla tai parilla, sillä seuraavien paimenten tuloon on vielä aikaa. Kotimatka on kuitenkin niin pitkä että järki torppaa ajatuksen.

Niinpä Ahkun Tuvan Juha Tiainen noutaa meidät sovittuna aikana laiturilta Nuolellaan. Irtaudumme laiturista, ja luomme viimeisen silmäyksen Kaapin Jounin rantaan.

Hei hei Kaapin Jouni ja Vuotson lampaat, tykkäsimme! Teistä kaikista!

Luomme viimeisen silmäyksen myös Lemmenjoen komeisiin honkiin ja tyventen heijastuksiin.

Kiitämme Ahkun Tuvan Juhaa hyvistä kyydeistä ja hyvästä palvelusta.

Kyllä noilla veneillä kelpaa ajella. Ja etenkin istua kyydissä.

Venettä kassikuormasta vapauttaessa ja autoa pakatessa mietityttää, mitä jäi näkemättä?

Kultahamina ja Karhu-Korhosen kirjasto nyt ainakin, mitä muuta?

Joku vaellus autiotupiin tukeutuenkin olisi kyllä hieno.

Otan viimeisen kuvan Ahkun tuvasta ja Nuoli-veneiden vanhemmasta museosukupolvesta. Tulee voimakas tunne siitä, että tänne pitänee palata.

Ja kenties silloin on aikaa tutustua myös paljon kehuttuun saamelaismuseo Siidaan.

Njurgulahden jäädessä taakse olen varma asiastani.

Lemmenjoella pitäisi jokaisen suomalaisen käydä edes kerran elämässään.

Mieluummin ainakin kaksi.

∞

Lisätietoja ja linkkejä:

• Lemmenjoen kansallispuisto Luontoon.fi -sivustolla
• Lisätietoa Kaapin Jounin porotilasta
• Lisätietoja Metsähallituksen paimenviikoista
• Retkestämme Pielpajärven erämaakirkolle voit lukea tästä

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia ilman lupaa?

Copyright © 2022 Johanna Suomela

All rights reserved.

Kiitos että luit  

Olisi mukavaa saada sinut mukaan seuraavallekin reissulleni.

Ota tästä alta klikkaamalla ensimmäinen yhteinen askel:

Facebookissa  Ι  Instagramissa  Ι  Twitterissä  Ι  Blogit-palvelussa