Voihan Vidda. Joskus joutuu miettimään – onneksi hyvin harvoin – jonkun vähemmän onnistuneen reissun jälkeen, että miksi tuli ylipäätään lähdettyä?
Retken jälkeen ensin ketuttaa, sitten harmittaa ja lopulta enää naurattaa. Että miksi ihmeessä yhdeksi Norjan kansallispuistokohteeksemme valikoitui tuo tyly ja jumalan hylkäämä Hardangervidda?
Eidfjordin leirintäalueen ja asvalttitien numero seitsemän jäätyä taaksemme, avautuu edessämme pitkä pätkä hiekkatietä. Ensin kuitenkin pitää käydä pikkuruisessa kopissa sisällä maksamassa sisäänpääsytulli. Mitähän jännää tänään koemme kun siitä pitää oikein erikseen maksaa?
Pitkän hiekkatietaipaleen jälkeen tien päässä, pienen järven edessä, häämöttää parkkipaikka. Ennen pysäköintiä päätämme kuitenkin käydä tutkimassa minkälainen paikka on Trondsbu, askeettinen punainen tupa keskellä tuulen tuivertamaa maisemaa.
Kävelemme sisään talon kutsuvaan lämpöön.
Päätämme ottaa pikkupurtavaa ja kahvit, jotta jaksamme kävellä tulossa olevan, helpon kymmenen kilometrin päiväpatikoinnin.
Voisimme istuutua pieneen, pöydin ja tuolein kalustettuun ruokailuhuoneeseen, mutta mukavuusorientoituneina kivojen pikkuhetkien metsästäjinä valitsemme viihtyisämmän ”olohuoneen”.
Siellä suloista lämpöään jakaa valurautainen kamina, jonne paikan isäntä käy iloksemme lisäämässä puita.
Kuulen kuinka tuuli vinkuu nurkissa. Ulkona pilvet roikkuvat matalalla.
Sää ei vaikuta lupaavalta, mutta kun tänne kerran on tultu, niin ei muuta kuin auto parkkiin ja kerrospukeutumaan.
Ulkona tuuli riepottaa, onneksi mukana on merinovillaa. Ei uskoisi että heinäkuu on yli puolivälin!
Tällä kertaa mukaamme pääsevät molemmat koiramme, myös lähes 12-vuotias koiravanhuksemme. Reitin pitäisi olla helppo – ja matkan lyhyt.
Kävelyreitin on määrä olla 5 kilometriä Stigstuville, ja toinen mokoma takaisin.
Vaellusura näkyy paikoin hyvin, paikoin on vaikea nähdä missä sen pitäsi kulkea.
Pieni punainen T-kirjain ei tahdo aina erottua.
Lunta on vielä heinäkuun puolen välin jälkeen paikoin jäljellä.
Joudumme ylittämään muutaman pienen purosen, toisen pohjakivien päällä keikkuen, toisen astinkivien yli.
Ensimmäistä kertaa olen varustautunut vaellussäärystimillä, ja täällä ne ovatkin todella tarpeeseen. Ilman niitä – korkeavartisista vaelluskengistäni huolimatta – olisivat housunlahkeeni läpimärät. Maastossa on joka paikassa vettä. Runsaasti.
Sen sijaan maaston väripilkut ovat harvassa. Vain muutamia sinnikkäästi kesään uskovia ylänkökasveja…
…ja erehdyttävästi mureenan näköisiä kivipyramideja.
Maisema on askeettinen, ja sää muuttuu harmaammaksi hetki hetkeltä.
Vaikka kuinka yritämme tähystää määränpäätämme, emme näe sitä.
Mieheni väläyttelee jo ajatusta ympärikääntymisestä. -Sillä mikäli vesisade muuttuisi lumeksi – tai sankka sumu yllättäisi – olisi vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, nähdä vaatimattomia kiviin maalattuja reittimerkintöjä.
Tunturiylängön tuuli riepottaa meitä. Erityisen voimakas ja väkivaltainen tuulenpuuska riistää kameran suojaksi ottamani muovipussin kädestäni, ja hetkessä se on sadan metrin päässä kivikossa. Sieltä se loistaa kuin ympäristörikos. Onpa vihdoin jotain mikä näkyy tässäkin maisemassa kauas! Onneksi mukana on noutava koira. Reipas Ronja käy käskystä hetkessä hakemassa pussin pois maisemaa rumentamasta.
Reitti on kivinen, ja siellä täällä on isoja lumen sulamisvesien muodostamia lammikoita, joihin huolettomasti mulahtamalla saa ainakin sukkansa kastumaan – tai jopa nilkkansa muljahtamaan.
Vihdoin tunnelin päässä – jossain kaukana – on meille ihmisillekin ”valoa näkyvissä”.
Avoimessa maastossa tuntuu kuitenkin siltä, että punainen turisthytte ei lähesty lainkaan.
Tuntuu jokseenkin myös siltä että matka olisi pidempi kuin ennakkotietojen perusteella odotimme.
Joudumme ylittämään muutaman pienen purosen, toisen pohjakivien päällä keikkuen, toisen astinkivien yli.
Onneksi vesi ei ole koirillemme mikään ongelma, niille ylitykset ovat silkkaa iloa.
Ikuisuudelta tuntuneen lähestymisen jälkeen olemme vihdoin perillä. Istumme lopulta Stigstuvin pihalla koirinemme pienessä tihkusateessa ja piiskaavan kovassa tuulessa.
Syömme ulkona sisältä ostamamme voileivät. Istumme pöytäryhmässä ja katselemme, kuinka yksinäinen pikkupoika ajeluttaa pikkuautojaan ylänkötörmään rakentamassaan mielikuvitusmaisemassa.
Maisema tulosuuntaan näyttää yhtä harmaalta kuin pikkuautojen ajourat.
Mitä nopeammin lähdemme takaisin, sitä nopeammin tämä on ohi.
Tänä tihkusateisena ja harmaana päivänä Hardangervidda näyttää meille todellisen luonteensa.
On helppo uskoa, että hyvällä säällä Hargangervidda voi olla retkeilijän paratiisi.
Mutta tänään ei ole se päivä.
Koko retken aikana en näe ensimmäistäkään elävää neljällä jalalla kulkevaa nisäkästä, omia chesapeakelahdennoutajiamme lukuunottamatta. – Eikä sillä, että niitä kaksijalkaisiakaan olisi ollut liikkeellä ruuhkaksi asti.
Yhden kuolleen myyrän bongaan maastosta, ja villiporojen papanoita. Tässä yksitoikkoisessa maisemassa nekin tuntuvat mainitsemisen arvoisilta.
Edes yhtään lintua ei näy.
Minkä ihmeen takia me tänne tungimme?
Hardangervidda on Norjan suurin kansallispuisto – ja Euroopan suurin tunturiylänkö.
Nyt 8000 nelilökilometrin laajuinen, kilometrin korkeudessa sijaitseva tunturiylänkö on nähty ja käyty. Päinvastoin kuin monessa muussa kohteessa, Hardangerviddaan ei ainakaan ihan heti tee mieli mennä uudelleen. Melkeinpä voisi sanoa että p*sk* reissu, mutta tulipa tehtyä.
Niinpä riisuttuamme läpimärät varusteemme matkailuauton suihkukaappiin ja kuivattuamme koirat, väännämme lämmityksen päälle.
Syömme herkullisen illallisen ja nukahdamme tuulenpieksämällä tunturiylängöllä lämpimään majoitukseemme kuin pienet kylläiset murmelit.
∞
Innokas kalastaja olisi saanut tästä retkestä paljon enemmän irti, sillä vedet ovat kuulemma kalaisia – ja vesistöjä on paljon.
Tosin auringon pilkahtaessa seuraavana aamuna, tuo yksitoikkoinen, puuduttava ja tylsä maisema vilauttaa meille myös ystävällisempiä kasvojaan.
Jotunheimenin Besseggeniä suosittelen korkeanpaikankammovarauksin kaikille, jotka viihtyvät maastokengät jalassa, tätä en ehkä niinkään.
Tosin, mikäli haluaa olla ajatustensa kanssa kahden – ja karttaa kaikkia ylimääräisiä ärsykkeitä – on Hardangervidda siihen mitä mainioin paikka. Mutta minä taidan työntää mieluummin tikkuja kynsieni alle kuin lähden tuolle reitille uudelleen. Ainakin jos sää on harmaa ja sateinen.
-Ja se matkakin oli SportsTrackerin mukaan luvattua pidempi, melkein 7 kilometriä suuntaansa. Aikaa sinne ja takaisin meni kolmisen tuntia.
Norjan Hardangerviddan kansallispuistossa päiväpatikoitiin 18.7.2015
∞
Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.
Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.
Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani.
Copyright © 2016 – 2021Johanna Suomela. All rights reserved.
Mutta olet sinä kyllä sisukas <3.
Ja jotain karua kauneutta näissä kuvissa on. Mutta joo, en taida minä tänne lähteä. Sait vakuutettua että P**ka reitti on :).
Minun on pitänyt sinulta kysyä, niin kysynpähän tässä, vaikka ei liitykään tähän postaukseen. Oletko käynyt Lounais-Englannissa vaeltamassa? Katseltiin eilen lentoja Englantiin (olen jo saanut mieheni ainakin vähän innostumaan ajatuksesta, että Elokuussa sinne). Mies ehdotti Skotlantia, kun Finskillä pääsee Edinburghiin, mutta lennot Lontooseen on kyllä paljon edullisemmat. Yritin katsella, minne Lontoosta kannattaisi jatkaa. Katselin vähän Cornwallia (se näyttää kyllä kuvissa yllättävän samanlaiselta kuin Pohjois-Espanjan Asturias, mikä ei tosin ole huono asia). Tai sitten on se Lake District, mutta onko sinne miten monen tunnin matka Lontoosta? Millä te olette sinne menneet?
Kaunista päivää Sinulle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Heidi ❤
Olimme toissa kesänä Devonissa, Lyntonissa ja vaelsimme Watersmeetin reitin ja Valley of the Rocksin. Toinen reitti kulki upeassa jokilaaksossa, toinen merenrantaa pitkin. Kyllähän niistäkin on pakko jutut kirjoittaa 😀
Majoituimme ihanassa Highcliffe Housessa http://www.highcliffehouse.co.uk/ joka ei tosin ollut ihan rannalla, mutta tarjosi upean näköalan Bristolin kanaaliin.
Lake Districtille matkasimme Lontoosta Virgin Trainsin junalla, kesti pari tuntia ja meni aika vaivattomasti kaikenkaikkiaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi ihanuus, sinä olet ollut sielläkin ❤️. Ja toi majoitus näyttää palalta taivasta… Minulla on sinulle ehkä miljoona kysymystä, joten lähetän s.postia… Ja jee, en malta odottaa, että kirjoitat juttua näistäkin retkistä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Aina ei nämä retkeilyhommat tosiaan mene kuin Strömsössä! 😀 Näitä epäonnistuneita reissuja voikin sitten naureskellen muistella muutaman vuoden päästä. Harmaa ja sateinen sää varmasti toi oman mukavan lisänsä päiväpatikkaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Anne 🙂
Nyt jo naurattaa, ja Hardangerviddasta on meillä tullut sellainen sisäpiirimerkityksellinen ”kirosana”…
TykkääTykkää
No ainakin siinä lähtöpisteessä oli kivoja täytettyjä eläimiä, vaikka tuo mäyrä! Mutta ne olisi tietysti nähnyt vaikkei olisi kävellytkään 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi Pirkko 😊
Jotenkin vaan olisi tuntunut hassulta jättää leikki sikseen mäyrätreffien jälkeen. Ja nyt tiedän, että tuo on paikka jonne ei tarvitse uudelleen mennä. Turhan askeettista ja monotonista seutua makuuni.
TykkääTykkää
Kuten sanottu, ”Hardangervidda”, siinä on ”Hard”, ”Danger”, ”Anger” ja ”Vidda”. Muistuttaa sitä, kun olin Joshua Treen maailmankuulussa ankallispuistossa, mutta siellä oli sentään lämmintä. Yleensä tuollaisina hetkinä tilanteen pelastaa geokätkö, sitä varten niitä on sinne maastoon sijoiteltu. Seuraavalla kerralla kannattaa ottaa mukaan käsigps ja siihen ladatut kartat. Nimittäin todellakin, jos iskee sumu päälle, ikävästä vierailusta tulee vielä paljon pitempi ja ikävämpi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Stacy 🙂
Totta puhut, nyt pääsimme vähällä. Tuonne olisi todella helppo eksyä huonolla kelillä, sillä maastosta on vaikea löytää mitään kiintopisteitä jonka mukaan suunnistaa. Tähän asti olen aika lailla luottanut reittimerkintöihin, jotka esim. Svetsissä ovat erinomaiset. Ja joskus jopa Sports Trackeriin.
TykkääTykkää
Ensin ketuttaa, sitten harmittaa, myöhemmin naurattaa… Niin totta! Sattuuhan näitä. Onneksi ei sentään sää huonontunut. Täytyy kyllä sanoa, että kuvissa laakeat maisemat näyttää karun kauniilta. Mutta joo, en lähde reippailemaan tuota reittiä 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Anna 🙂
Suosittelen lämpimästi kaikille masokisteille ja myös heille jota askeettisuus kiehtoo .
TykkääTykkää
Voi ei, ikävä kuulla että noinkin pitkä patikointireissu ei antanut mitään iloa. Mutta tulipahan nähtyä ;D Kauniin karut maisemat, mutta olisihan noita varmastikin voinut katsella hieman lyhyemmän reissun verran 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Terhi 😊
Olihan siinä sitä liikkumisen iloa – mutta riemusta ei noissa olosuhteissa ollut tietoakaan.
TykkääTykkää
Noooh kokemus se tämäkin ja nyt me muut reissaajat ainakin tiedämme vältellä paikkaa! 😉 Vaikka ihan kauniilta maisemat kuvien perusteella vaikuttavatkin. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Meri 😊
Onhan se ihan omanlaisensa ympäristö, ja oli sekin tavallaan hauska nähdä. Mutta Norjassa on kyllä paljon nautittavampiakin patikointimaastoja…
TykkääTykkää
Minusta tuo paikka näytti varsinviehättävältä, mutta ymmärrän kyllä tuskan varsinkin jos odotukset ovat olleet korkealla. Hiljaisuus ja rauha viehättää, mutta jos ottaisit oikeasti mielummin tikkuja kynsien alle kuin menisit takaisin niin taidan jättää tämän siinä tapauksessa suosiolla välistä 😉
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Outi 😊
Olihan tuolla aika lailla rauhallisempaa kuin ruuhkaisella Besseggenillä. Olimme ainoat ihmiset reitillä. Että sinänsä kyllä varsin rauhallinen ympäristö 😁
TykkääTykkää
Minä kyllä näen tuossa paikassa rauhaisaa kauneutta. Ehkei mikään maailman upein vaellusreitti, mutta ei kai nyt ihan p***akaan? Kovat odotukset ovat useastikin huono lähtökohta kaikelle. Usein parhaimmat kokemukset löytyvät, kun niitä ei lähde hakemalla hakemaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Laura 😊
Eipä tässä mitään hakemalla haettu, eikä lähdetty matkaan kovin odotuksin. Yleensä 14 kilometrin päivähaikilla kansallispuistossa on enemmän tapahtumia kuin tuolla. Olen inhorealisti, en koskaan odota yhtään mitään – enkä koskaan pety. Tässä p*sk*reissu-fiiliksen takuumiehenä oli kurja sää ja sulamisvesien ylenkastelema läpimärkä ja monotoninen maasto.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista luettavaa jo senkin vuoksi, että heinäkuussa on tarkoitus noille seuduille mennä hieman alemmaksi viikoksi tekemään patikkaretkiä. Sää tuolla heinäkuussa voi olla yllättävänkin raju, niin täytyy kyllä varustautua kunnolla.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, kyllä tuolla pitää varautua kaikkeen. – Ja tosiaan sitä luntakin voi olla paikkapaikoin, vaikka viimevuonna sitä taisi olla poikkeuksellisen paljon vielä heinäkuun puolivälin jälkeen. Minulla on tuolta Norjan reissulta kuvia joissa tienvierillä on vielä pari metriä lunta.
TykkääTykkää
Mua jäi kiinnostamaan millä mielellä teidän koirat suhtatui odotettua pidemmäjsi venyneeseen vaellukseen? Ainakin alku- ja loppulammittelyt kuulostivat joka tapaukselta kivoilta :).
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi Liza 😊
Tuo on sellainen rotu, että pieni vesisade ei haittaa – eikä matkan pituus. Pituutensa puolesta voisi olla joka-aamuinen aamulenkki. Koiravanhus käyttää takajalassaan niveltukea, ja tuon neljäntoista kilometrin lenkin ja läpimärän maaston yhteisvaikutuksesta jalkaan tuli hiertymä. Onneksi olimme matkailuautolomalla, joten vanhusta voitiin ulkoiluttaa seuraavina päivinä vain vähän että jalka sai parantua.
TykkääTykkää
[…] Hardangervidda […]
TykkääTykkää
[…] siellä. Upeassa heinäkuisessa ”kevättunnelmassaan” Sauda esitti parhaat puolensa. Hardangervidda sen sijaan oli niin hard ja että meinasi jo anger iskeä. – Jopa niin rankasti että […]
TykkääTykkää
[…] vedimme maastokengät jalkaamme myös Euroopan suurimmalla tunturiylängöllä Hardangerviddassa ja ikonisella Jotunheimenin […]
TykkääTykkää
[…] Heinäkuussa nautin Englannin järviseudun heleän virhreän kulttuurimaiseman keskellä vaeltamisesta, ja pyykkien kuivuttua vaelsin koirien kanssa Norjassa. […]
TykkääTykkää
[…] Periaatteessa ei ole huonoa säätä – vain riittämättömiä varusteita. Vaikka Norjan Hardangerviddassa olisikin ollut mukavampi vaeltaa ilman vaakatasossa piiskaavaa sadetta, se kuitenkin oikeastaan […]
TykkääTykkää
Fantastic photo from Norway. Even though I can’t read Finnish, I can tell it is NOrway as there is some Norwegian rosemaling painting on the wall of hte ”hytte” – something I am very familiar with. Did you know the painter?
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you Forestwood!
I am sorry I can´t tell you anything about that painting, but if you want to contact the hytte directly and ask, here is the link https://ut.no/hytte/101105/trondsbu-turisthytta
Have a nice week! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö