Luontomatkailublogia aletaan pitää samoista syistä kuin matkablogejakin. Jaetaan kuvia ja juttuja kauniista ja mieltä rauhoittavista paikoista, joista voisi olla lukijalle iloa, kenties hyötyäkin. Vaan mitä sitten, kun tuleekin tunne, ettei ole mitään sanottavaa? Vaikka jutun aiheita satoine, ellei tuhansine kuvineen on jonossa odottamassa kymmenittäin?
Se tulee hiipien ja salakavalasti. Tajunnan täyttävä, yliäänellä kirkuva digitaalinen hiljaisuus. Ei ensimmäistäkään kuvaa Instaan, eikä edes vähemmän huolenpitoa ja peräänkatsomista vaativaan Twitteriin.
Blogi uinuu Ruususen unta. Muutaman päivän hiljaisuus laajenee kuin varkain viikoksi, kahdeksi ja kolmeksi. Joko niitä on pian neljä?
Palkkatyö nielaisee päivät. Pimenevä syksy hotkaisee illat.
Illalla ei jaksa edes ajatella siviililäppärin avaamista. Ei jaksa edes miettiä löytyisikö joku kiva, jakamisen arvoinen kuva. Ei jaksa.
Avokonttorin jatkuva häly vie viikolla keskittymiskyvyn ja voimat. Naapuritalon remonttia ulvova sirkkeli repii rikki kaikki viikonloput. Edes sisällä en pääse sitä karkuun, sillä kirjoituspöydältäni on sirkkelille matkaa alle kymmenen metriä. Ja välissä on vain iso ikkuna.
Luovaa työtä ei voi tehdä kuulokkeet korvissa. Tuntuu että olen sirkkelin laulua viikonlopun kuunneltuani sunnuntai-iltana väsyneempi kuin perjantaina. En palaudu. Mieleni on pinkeä kuin viulun kieli.
Vaikka kuinka psyykkaan itseäni miettien, että kaikki se johon itse voin vaikuttaa on hyvin, olo ei helpotu.
Elämän hallinnan ulkokehällä on liikaa keskikehälle tunkevia häiriötekijöitä. Kun läpitunkeva, häiritsevä melu porautuu korvista sisään, verenpaine nousee.
Olen meluherkkä.
Kaikkein pahimpia ovat kovaa piippaavat ja ujeltavat äänet. Juuri sellaiset kuin sirkkeli, peruuttava työkone tai lehtipuhallin. Ne ovat verenpainetta ja stressihormonitasot tappiin nostavaa melusaastetta, joka täyttää koko tajuntani.
Ehkä juuri siksi rakastan luontoa.
Koen syvän onnen tunteita vain maisemassa, jossa ovat läsnä vain luonnon omat äänet.
Rakastan soita ja pitkospuita.
Mikään ei rauhoita mieltä niin kuin aamun usva syksyisellä suolla, ja suon hellän kirpeä tuoksu. Onnekseni nelijalkaiset hyvinvointivalmentajani vievät minut sinne joka päivä.
Rakastan metsää.
Haluan maadoittaa jalkani lähimetsän sammalmattoon ja karikkeeseen joka päivä.
Haluan unohtaa avokonttorin hälyn ja kaoottisen kaupungin, kuunnella tuulen huminaa ja linnunlaulua. Haluan vetää keuhkoni täyteen viherhiukkasten siilaamaa happirikasta ilmaa.
Träskändan kartanon kaunis puisto
Yksi Espoon maisemallisesti kauneimmista kulttuurikohteista on Träskändän kartano kauniine puistoineen. Puistoa hallitsevat paljon elämää nähneet, suuret jalopuut, ja joen varren äänimaisema on rauhallinen.
Erään syksyisen työviikon päätteeksi menin Träskändan kartanon puistoon ja tapasin siellä valokuvaaja Tiia Hämäläisen. Kun harvalukuiset luontoretkiseuralaiseni eivät juuri intoudu reissussa kuvaamaan muuta kuin maisemia, ja aikaisempi blogini kirjoittajakuva taisi olla jo kahdeksan vuoden takaa, ei oikein ollut vaihtoehtoja. Mutta tämäpä osoittautuikin erinomaiseksi vaihtoehdoksi!
Kävelin noutajineni puistossa ristiin rastiin kauniissa, jo osittain keltaisiksi muuttuneiden lehtien läpi siivilöityvässä alkuillan valossa. Kartanon puistosta löysimme paljon kuvan arvoisia paikkoja.
Istuimme kaatuneiden, sammaloituneiden puuvanhusten rungoilla. Kurkistelimme sillan kaiteiden raoista – ja olimme vähällä päätyä sorsapariskunnan seuraksi jokeen.
Tykkäsin kuvaussession tuloksista, ja siksi hyvin poikkeuksellisesti kaikki tämän jutun kuvat ovat Tiian kamerasta. Jokaisessa kuvassa ovat mukana uskolliset ja aina seikkailemaan valmiit reissukaverini, käyttölinjainen labradori Jetsu ja chesapeakelahdennoutaja Ronja.
Mutta älkää peljästykö, tämä ei tule tavaksi. Tulevissa jutuissa pääosassa ovat taas maisemat ja kaunis luonto.
Lähden lomalle ennen kuin muut kehottavat
Tunnelin päässä on onneksi valoa näkyvissä. Muutaman viikon kuluttua alkaa loma. Tuleva loma kuljettaa minut kauemmas kuin koskaan aiemmin. Loman ensimmäinen etappi on Singapore, jossa tasaan aikaerorasitusta muutaman päivän. Singaporesta reissu jatkuu Uuden-Seelannin Aucklandiin. Pohjois- ja Eteläsaaren poikkeuksellisen kauniin luonnon löytöretkeilyyn on varattu useampi viikko.
Lomani aikana tämä blogi päivittyy vielä harvemmin kuin viime viikkoina. Tulethan siis kurkkaamaan vaikkapa Instagramista tai Twitteristä minkälaisia luontoparatiiseja matkallani löydän! Kiitos ja kumarrus ❤
Instagramiini pääset oikopolkua tästä.
Ja Twitterin viserrykset näkyvät täältä.
Facebookin blogisivukin kannattaa ottaa seurantaan tästä.
P.S. Muutenkin on valoa näkyvissä. Eilen, pyhäinpäivänä sirkkeli rääkäisi ensimmäisen kerran jo ennen aamuyhdeksää. Tänään on ollut pitkästä aikaa hiljaista, ja olen kuullut talviruokinnalle jonottavien lintujen sirkuttavan pihan rusokirsikassa.
Linkkejä ja lisätietoja:
Träskändän luontopolku ja kartano hämäränhyssyisessä lumisessa talviasussaan löytyy täältä.
Toukokuista tuoretta ja kaunista vihreää löytyy täältä.
Ja täältä löydät Visit Espoon viralliset Träskändä – sivut.
Tiia kuvaa pääkaupunkiseudulla miljöössä, hänen kauniita valokuviaan löydät lisää täältä.
∞
Copyright © 2018 Tiia Hämäläinen. All rights reserved.
Kiitos ruudun sille puolelle että luit ❤
Olisi mukava olla yhteydessä muissakin kanavissa, vaikka jossain näistä:
MAISEMAONNELLINEN 
Ymmärrän ihan täysin fiiliksesi. Minäkin tarvitsen paljon hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja valoa. Juuri tämä hetki on aika hyvä: saan tehdä kotona hiljaisuudessa töitä, hörppiä teetä ja katsoa välillä Saimaan liplatusta auringon pilkistellessä pilvien välistä. Mutta melkein joka viikonloppu olen paennut mökille ja metsään – ja olen huomannut voivani paremmin kuin aiempina syksyinä. Metsä todella tekee hyvää.
Samoin maisemanvaihdos ja vuoret. Olenkin ihan varma, että Uusi-Seelanti tekee sinut onnelliseksi. Ja toivottavasti välillä ehdit laittaa sieltä kuvia. Eikä haittaisi minua yhtään, jos välillä sinutkin niissä näkisin <3.
Aivan ihania kuvia oli nämä kaikki <3.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Murunen tästä ihanasta kommentistasi ❤
Tuollaiset olosuhteet ovat toiveiden täyttymys, Saimaan liplatus jo pieni lottovoitto! Haaveilen mökistä jonne pääsisi autolla, venematkan vuoksi oma mansikkapaikka on vajaakäytöllä. Vaikeissa tuuliolosuhteissa ja jääkeleillä sinne pääsy on käytännössä mahdotonta.
Maiseman vaihdos varmasti helpottaa. Hälystä pois pääsy, vaikka vain viikoksi auttaisi. Kesäkuun Italian loma on jo liian kaukana takana, mutta tänä vuonna lomat oli pakko järjestellä näin. Katsotaan jos saisin reissukaverit joskus kuvaajiksi, muuten mennään maisemalinjalla. Olen ihaillut noita sinun kuviasi, ihminen kuvassa asettaa maisemaan mittasuhteet ja antaa katseelle kiintopisteen. Ihmisen sijoittamista retkimaisemaan minun pitää harjoitella 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Todella hienoja kuvia, tulee mieleen brittiläinen kartanonemäntä koirineen katsastamassa maitaan:) Ymmärrän tuon blogihiljaisuuden, itselläni on sellainen kausi meneillään, ettei meinaa syntyä mitään. Syynä ei ole sirkkelit vaan monenlaiset mietinnät ja sekalaiset kiireet. Pientä matkustamisen aiheuttamaa kriisiä ja syyllisyyttä myös, mikä pistää miettimään koko bloggaamisen mielekkyyttä. Toisaalta näitä kauniita hetkiä ja maisemia on niin kiva tallentaa jos ei nyt muille, niin ainakin itselleen.
Odotan jo innolla kuvia ja tarinoita Uudesta-Seelannista, hyvää lomaa ja matkaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Marja, tuo Träskändan kartano puistoineen on yksi suosikkipaikoistani Espoossa. Se valikoitui kuvauspaikaksi monimuotoisuutensa ja komeiden jalopuidensa vuoksi. Oli aika ihanaa olla kuvattavana, kun yleensä itse vastaa ”kuvatuotannosta” linssin takana.
Kiitos myös lomatoivotuksista! Jonkinmoista stressinpoikasta on noissa järjestelyissäkin kyllä ollut. Aika monta varattavaa majoitustakin on ollut, vaikka itse Uutta-Seelantia onkin tarkoitus kiertää matkailuautolla. Jospa siellä saisi uuden kipinän Insta- ja Twitter-jakoihin, nyt kun täällä synkin marraskuu ei juuri valoilmiöillä ilahduta.
TykkääTykkää
Voi Johanna, ymmärrän ja komppaan ajatuksesi. En kärsi melusta siinä merkityksessä kuin sinä, mutta kaipuu hiljaisuuteen on läsnä aina. Miksi oman kotijärven rannalle ei voisi juurtua ja jäädä istumaan?
Huippuihania kuvia <3! Esiinny kuvissa vain jatkossakin. Ne sopivat maisemakuvien lomaan hyvin.
Ihanaa, rentouttavaa lomaa – olet sen ansainnut <3!
TykkääLiked by 1 henkilö