Uuden-Seelannin kaunein tie halkoo vihreää paratiisia

Reissujuttuni Satumainen patikkaretki maailman mahtavimpaan sademetsään kertoi, mistä löysin Uudessa-Seelannissa maanpäällisen taivaani. Nyt kerron minkälainen on matka tuohon luonnonystävän paratiisiin. Tie villiin Te Ureweraan tarjoilee paitsi upeita maisemia ja viidakon vehreyttä, myös yllättäviä kohtaamisia.

Satumainen, villi ja kesyttämätön Te Ureweran sademetsä oli aiemmin kansallispuisto. Nyt se on alueena maailman ensimmäinen oikeushenkilö, jonka parasta pyrkii ajamaan alueen oma hallitus. Tuossa hallituksessa päätösvaltaa käyttävät myös maorit, alueen alkuperäiskansa.

Te Urewera sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaarella, merenrantakaupunki Napierista suoraan pohjoiseen. Tämä Pohjoissaaren suurin jäljellä oleva alkuperäismetsä jää Hawke´s Bayn ja Bay of Plentyn väliin. Te Urewera kattaa 2127 neliökilometrin alueen.

Paras reitti alueen sydämeen itärannikolta kulkee tietä 38, ja se lähtee Wairoasta kohti kuumien lähteiden Rotoruaa. Tämä maisemareitti on merkitty omalla symbolillaan, tämä on Te Urewera rainforest scenic route.

Olemme liikkeellä matkailuautolla, ja tiedämme etukäteen mitä odottaa. Wairoan turistitoimiston,  i-Siten virkailija on varoittanut, että suurimmaksi osaksi tämä tie on pientä hiekkabaanaa.

Reitin varrella tulemme näkemään myös maorikyliä, sillä tie mutkittelee seitsemän maoriheimon maiden läpi.

∞

Alkuun tie 38 halkoo Uudelle-Seelannille tyypillisiä maatalousmaisemia, laidunmaita. Kun asvaltti vaihtuu hiekkatieksi 39 kilometrin kohdalla,  muuttuu myös maiseman luonne. Te Urewaraa halkova tie jatkuu soratienä peräti 95 kilometrin matkan. Lyhyitä, kylien kohdalle vedettyjä pieniä asvalttipätkiä ei oteta lukuun. Ducaton alustalle rakennettu vuokramatkailuautomme nitisee ja rytisee nimismiehen kiharoissa. 

Tie mataa ylös vuoren rinnettä, ja maisema huutaa kuvauspysähdyksiä. 

Tavoitteenamme on ehtiä Waikaremoanan leirintäalueelle ajoissa, niin että pääsemme iltapäivällä vielä maastokengitettyinä sademetsän sydämeen.

Matkalla ohitamme Onepoto Caves Trackin lähtöpisteen. Onepotosta lähtisi myös yksi Uuden-Seelannin hienoimmista pitkistä vaellusreiteistä, usein nelipäiväisenä patikoitu Waikaremoana Great Walk. Syvä huokaus.

Lou´s lookout -näköalapaikkakin jää haaveeksi. Ylhäältä pikkupatikan päästä olisi hieno näkymä Lake Waikaremoanalle ja sen takana sinertävinä siintäville vuorille. Mutta Möhköfanttiamme ei pysty pysäköimään mutkikkaan tien pientareelle niin, että siitä mahtuisi varmuudella isompikin auto ohi. Huokaus.

Rosie Bayn vaatimattomalla leirintäalueella alhaalla järven rannassa olisi tilaa, mutta matkaa näköalapaikalle olisi yli kilometri suuntaansa. Kapeaa ja pölyistä hiekkatietä ei olisi kiva taapertaa. Täältä pääsisi myös vanhalle maoreiden reitille, Valitsemme sademetsän, ja jatkamme matkaa.

Leirintäalue ylänköjärven rannassa – Waikaremoana Holiday Park

Waikaremoana -järven pinta on meren pinnan tasosta lähes 600 metrin korkeudessa.

Kun tyylikäs kyltti toivottaa tervetulleeksi tien varressa, kurvaamme tieltä alas kohti tämän illan majoituspaikkaamme.

Täältä saisi  matkailuauton parkkipaikan lisäksi myös telttapaikan, polttoainetta ja mökkimajoitusta, ja varsin hyvin varustettu pieni kauppakin täällä on. 

Mutta mobiiliverkkoa ei ole. Lähin paikka jossa Vodafonen tai 2 Degreesin liittymä toimisi on Onepoto. Keskeltä järveä voisi kuulemma myös yrittää. Sparkilla Waikaremoanan alueelta ei ole kuuluvuutta mistään.

Yleisesti ottaen Uuden-Seelannin mobiilipeitto on erittäin reikäinen, 6000 kilometrin kokemuksella sanottuna surkea. Ei ihme että kiwit itse kuljettavat mukanaan satelliittipaikantimia ja -viestimiä. Ja niin pitäisi muuten meidän luontomatkailijoidenkin, ainakin monipäiväisillä vaelluksilla.

Te Kura Whenua – heimotoimisto ja matkailuinfo

Ensimmäinen eteen osuva rakennus Waikareamoanassa on hulppean kaunis, maisemaan solahtava ja arkkitehtoninen. Te Kura Whenuassa toimii maoriheimojen toimisto, ja Te Ureweran alueen infopiste.

Ovelle kenkänsä riisuttuaan saa aukioloaikoina tassutella sisään virheettömälle, lakatulle puulattialle. Täältä voi kysyä sääennustetta, varata vesitaksikyytejä ja mökkimajoitusta vaellukselle.

Me kysymme suositusta parhaasta päiväpatikasta, mutta suureksi hämmästykseksemme neuvoja ei ole kävellyt niistä ainuttakaan.

Saamme kuitenkin kopiodun kartan, jonka kääntöpuolelle on kuvattu kaikki alueen 18 pikkupatikkaa.

Järvi ihan rannassa, sähköä tolpasta

Kaksi päivää ennen jouluaattoa leirintäalueella on runsaasti tilaa. Saamme valita leiripaikkamme.

Otamme mahdollisimman tasaisen ruudun, joka tarjoaa rauhaa ja osittaisen järvinäköalan.

Käyn rannassa ihmettelemässä mustia joutsenia, ja palaan autoon pukemaan patikkavarusteita. 

Patikointi Waikareiti -järvelle on suuri elämys

Patikointi Waikareiti -järvelle on suuri elämys. 

Tässä se vihdoin on. Maailman kaunein sademetsä. Kaikkialla ympärillä on rehevää, turvallisen hyväntahtoista vihreää. Minut ympäröivät sielukkaat vanhat puujättiläiset, ja joka suunnalla ryöppyävät, kuin luonnonystävän satukirjan sivuilta karanneet saniaispuut. Näiden kauniiden puiden tarjoilema viherannos juovuttaa sielun ja sekoittaa mielen.

Vedän keuhkot täyteen puhdasta, happirikasta ilmaa. Kuuntelen hiljaisen tuulen huminaa korkealla sademetsän katolla. Jossain kaukana laulaa tiksuttaa ennen näkemätön lintu, ennen kuulemattomalla äänellä. Eikä missään ensimmäistäkään myrkkymatelijaa. 

(Koko jutun ja kaikki sademetsäretken kuvat löydät täältä.)

Seuraavana aamuna yritän epätoivoisena anoa lisäaikaa tälle satumaiselle Te Ureweralle,  sillä haluaisin jalkautua uudelleen sademetsään.

Mutta mikään ei auta, reissukaverit haluavat joulun viettoon meren rantaan. 

On lähdettävä, vaikken mitään muuta niin haluaisi kuin jäädä. 

Eräänlainen joulu se oli tämäkin patikointikokemus. Vaikka tulikin kaksi päivää etuajassa.

Maisemareitin herkkupalat

Pakkaamme auton lähtökuntoon, ja nousemme leirintäalueelta takaisin tielle 38. 

Näimme eilisellä patikkaretkellä Aniwaniwan putouksen, mutta aivan lähistöltä löytyy vielä toinen. Papakoriton putouksen viereen pääsee autolla, myös tällaisella vähän isommalla.

Käydäänpä kurkkaamassa vielä sekin, ennen kuin lähdetään kunnolla matkaan. 

Luodinreikäisen kyltin takana, lyhyen ruohottuneen kävelypolun päässä jylisee leveä putous.

Taivas on pilvessä, ja mielikin on vastentahtoisesta lähdöstä harmaa. 

Kun matka taas jatkuu, tie halkoo koskematonta sademetsää kuin huonosti parantunut arpi.

Sademetsä tunkee tielle, ja kartturi liekehtii.

On pysähdeltävä.

Onneksi liikennettä on vain vähän, muut ovat tainneet jo rauhoittua joulun odotukseen.

Kapea tie kulkee aivan järveen viettävän rinteen jyrkällä reunalla.

Täällä ei ole välttämätöntä jalkautua patikkapolulle alueen kauneuden kokeakseen. Te Urewera serveeraa myös läpikulkumatkalla olevalle autoilevalle kulkijalle kauneutta kaksin käsin.

Vielä vähän ennen kuin tie jättää taakseen Waikaremoanan järven, saa suoraan tieltä ihailla vielä Mokaun putouksia tien kummankin puolen. 

Wandering stock – Slow down! 

Huomaan hevosen kakkaroita tiellä. Varoitan kuljettajaa mahdollisista muista kulkijoista. Eikä aikaakaan kun pysähdymme taas. 

Monta sataa kiloa pakenevaa saaliseläintä laiduntaa aivan tien vieressä.

Hevonen ottaa päättäväisesti etäisyyttä avoimeen etuikkunaamme, mutta jää vähän matkan päähän ihmettelemään. Ihmettelemme tovin toisiamme.

Tuntuu hurjalta että täällä nämä kauniit eläimet laiduntavat vapaina, autojen seassa. Ja suurin sallittu nopeus on 100 kilometriä tunnissa.

Olemme ajaneet rauhallisesti, mutta tästä eteenpäin jatkamme matkaamme entistäkin varovaisemmin.

Hetken päästä pysähdymme taas. Seuraavassa kurvissa laiduntaa tammoja suloisine varsoineen.

Lopulta tien varressa kyltti varoittaa siitä, mitä on jo pariin kertaan varottu.

Wandering stock – Slow down! 

Kavioeläinten jälkeen tienvarsilaiduntajien sortimentti laajenee sorkkaeläimiin. Epäluuloiset naudat mulkoilevat pysähtynyttä autoamme vain hetken – ja ottavat ritolat sademetsän turvaan.

Minunkin tekisi mieli. Pyytää pysäyttämään auto ja juosta sademetsään. Mutta istun hiljaa ja mietin. 

Tämän matkan toiselle puolelle maapalloa piti olla kerran elämässä reissu.

6000 kilometriä tienvarsimaisemia Uudessa-Seelannissa onkin ollut takalistolle enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta tämä sielukas metsä vei palan sydämestäni.

Jospa vielä  jonain päivänä saan tilaisuuden käydä noutamassa sen takaisin.

Linkkejä ja lisätietoja:

Te Urewerasta Uuden-Seelannin Department of Conservationin sivuilla löytyy tästä.

Wairoan turistitoimiston i-Siten vinkit patikointiin ja pyöräilyyn Te Urewerassa löydät tästä.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, laita jakoon. 

Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa!

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit