Kuusamon ruskaretriitti ruuhkattomilla poluilla – maisemaonnellisuutta ja luontoluksusta

Mikä neuvoksi, kun loma kutsuu maisemaonnellistumaan jylhään Kuusamoon, mutta haluaisit välttää niitä kaikkein ruuhkaisimpia reittejä? Tai entä jos haluat löytää uusia ennen näkemättömiä maisemia, sen jo useampaan kertaan nähdyn Pienen Karhunkierroksen asemesta? Anna kun kerron löytöretkestäni.

Vietin juuri Kuusamon ruskamaisemissa neljä rauhoittavaa retkipäivää. Ei ruuhkia, ei jonotusta. Löysin reittejä ja retkipaikkoja ruskaretkeilyruuhkien tuolta puolen, paikkoja joilla sai parhaimmillaan tulistella rauhassa – jopa ihan itsekseen. Poimi tästä rauhaa rakastavan luonnonystävän retkivinkit, joista todennäköisesti ainakin yksi on sinulle ihan ennen kuulematon.

Koronan jalkautettua liikunnan- ja maisemanihailuhaluiset suomalaiset lähimetsiin ja luontoon, ovat kävijämäärät lisääntyneet kaikissa luontokohteissa.

Suosituimmissa kohteissa kävijämäärien on uutisoitu jopa ”räjähtäneen”, vaikka eipä luontopoluilla mikään räjähtele. Onneksi. Ja juuri sen takiahan me luontoäidin turvallisen mekon helmoihin hakeudumme, kokemaan rauhaa ja hiljaisuutta. Maadoittumaan ja madaltamaan stressitasoja.

Ruuhkia on raportoitu erityisesti kansallispuistoissa, joissa pysäköintipaikkojen täytyttyä tiet on pysäköity tukkoon. Näin on käynyt myös Riisitunturin kansallispuistossa.

Riisitunturin ruskamaisemiin ruuhkattomasti?

Riisitunturin kansallispuistohan sijaitsee lähellä Rukaa, mutta Posion puolella.

Meidän kivenheiton verran Rukan pohjoispuolella sijaitsevasta täydellisestä ruskaretriittimökistämme on Riisitunturin kansallispuistoon vain puolen tunnin ajomatka.

Riisijoki

Ymmärrän kyllä Riisitunturin parkkipaikat täyttäviä luontomatkailijoita. Riisitunturi on hieno ja ehdottomasti käymisen arvoinen – muulloinkin kuin talven tykkylumiaikaan.

Mutta tarvitseeko sinne änkeytyä samaan aikaan kuin kaikkien muiden? Entä jos menisitkin sinne aikaisin aamulla katsomaan auringon nousua? Tai ellei kukonlaulun aikaan herääminen lomalla innosta, menisit silloin kun aamupäivällä tunturiin kavunneet ovat jo omat annoksensa tunturin tarjoamaa vihreää hyvinvointia ehtineet nauttia? Ja entäs jos valitsisitkin sen pidemmän, vähemmän kuljetun Riisin Riettaan, sen huippusuositun Riisin Rääpäsyn asemesta?

Maaruska

Ruska

Me menemme Riisille vasta iltapäivällä, kun suurin ruuhka on jo hellittänyt. Pienellä hiekkatiellä vastaamme tulee useita poislähtijöitä, ja parkkipaikalla on hyvin tilaa. Ruuhkasta ei ole tietoakaan.

Parkkipaikan laajennus tulee silti kovaan tarpeeseen. Laajennustyön on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä. Valmiina Riisitunturin kansallispuiston parkkipaikan kapasiteetti lähes kolminkertaistuu, nykyisestä seitsemästäkymmenestä kahteensataan kulkupeliin.

Me kuljemme Riisin Riettaan suositeltuun kulkusuuntaan, myötäpäivään. Saamme nauttia upeista, ruskan väreihin jo taipumaisillaan olevista maisemista kaikessa rauhassa. Saamme tulistella Uudenlammen laavullakin yksin, ja koko lähes 11 kilometrin pituisella Riisin Rietas -reitillä kohtaamme vain yhden reitillä olleen, ruskamaisemista ja rauhasta nauttivan seurueen Soilun näköalalaavulla.

Riisin Rietas ripottelee niskaamme hiukan sadetta, ja jopa hetken auringonpaistetta.

Näemme sateenkaaren ja pyhän karhunkallopetäjän.

Saamme kokea upeita maisemahetkiä ja kaiken päälle hyvän annoksen liikuntaa.

Riisitunturin kansallispuisto

Ravintola Tapio – korpimetsän koronaturvallinen huippuravintola 

Ja kun kerran ollaan Posiolla, ajetaan melkein samoilla vauhdeilla Riisitunturin kansallispuistosta vielä vähän enemmän metsään.

Mennään saman tien katsastamaan Posion korvessa sijaitseva, kehuttu ravintola Tapio. Ravintola Tapion kerrotaan panostavan ruoka-aineiden lähituottajien paikallisiin ja luonnonmukaisiin raaka-aineisiin. Onhan se koettava.

No, mikään ex-tempore – näläntyydytyshän ei tietenkään Tapiossa onnistu. Ravintola on auki keskiviikosta lauantaihin, ja ilman pöytävarausta illallinen jää haaveeksi.

Matkalla Ravintola Tapioon, pienellä hiekkatiellä, näen elämäni ensimmäisen, tahrattoman vitivalkoisen poron. 

Valkoinen poro

Perillä ravintola Tapiossa meitä odottaa oma pöytä väljästi sisustetussa ravintolasalissa. Pöytien väleissä on reippaat turvavälit.

Jokaisessa pöydässä istuu ainakin tänään vain kaksi henkilöä. Tunnelma on seesteinen, illallistajat nauttivat hartaina annoksistaan.

Vaikka täällä tarjoillaan laaturuokaa, saa illalliselle tulla sellaisena kuin on. Pönöttää ei tarvitse. Me olemme patikkavaatteissa ja ovella huolellisesti kopsutelluissa maastokengissä.

Ruoka on erinomaista, illallishetki ehdottomasti ajomatkan arvoinen.

Posiolla ollaankin jo Lapin puolella, eikä matka Tapiosta Rukalle ole edes ilman Riisitunturin retkeilypysähdystä, yhtäsoittoa ajaessa, matka eikä mikhän.

Kaakkois-Kuusamon luontohelmet

Toisena retkipäivänä ajamme Kuusamon keskustan kaakkoispuolelle.

Lämsänkyläntiellä muutama matalalennossa etenevä koppelo on vähällä kopsahtaa tuulilasiin, ja hetken päästä nuori metsopoika yrittää väkisin taapertaa alle. Napakka jarrutus pelastaa tänään kaikki itsemurhakandidaatit. Liikenneturvallisuus huomioiden heidän kaikkien olisi todellakin kannattanut pysyä kartalta juuri tien kohdalla löytyvällä Koppelosuolla.

Metso

Olen erityisen innostunut pienistä riippusilloista. Sellaisista vähän salaisista, vain pienten piirien tiedossa olevista. Niille menemisessä on aina seikkailun makua.

Olen saanut vihiä, että noin 80 kilometrin päästä Rukalta löytyisi sellainen.

Autolla pääseekin pikkuteitä kiemurrellen yllättäen ihan kosken kohinaan, eikä paikalla ole ketään.

Piikstammi

Piikstammen riippusilta ja autenttinen autiotupa

Piikstammi on kalaisaksi kehuttu koskiportti Muojärven ja Joukamojärven välissä. Piikstammen kanavaa on alunperin aikoinaan käytetty Kuusamojärven vedenpinnan laskemiseen, joten täällä virtaveden pinta putoaa yli metrin 75 metrin matkalla.

Piikstammi

Piikstammen kirkkaasta virrasta voisi kalamies narrata taimenta, harjusta tai siikaa, mutta ei tänään. Rauhoitusaika on alkanut eilen 10.9, ja kalojen rauhoitus päättyy vasta 15.11.

– Ja sitä paitsi näissä virtavesissä rauhoitusajan ulkopuolella vavan varteen tarvitaan erillinen vuorokausilupa.

Piikstammi

Vaan onpa tässä kalamiehillä kerrassaan hieno paikka vonkaleiden narraamiseen!

Piikstammen riippusilta on yllättävän vanttera ja asiallinen, eikä sen ylitys huoleta lainkaan. Mutta vaikka sillan korvalla ei olekaan ylittäjämäärän rajoituksesta muistuttavaa kylttiä, fiksu ihminen menee etenkin näille yksityisin voimin ylläpidetyille pikkusilloille aina yksin. 

Piikstammi

Piikstammen autiotupa on silmiä hivelevän kauniilla paikalla.

Autiotuvan sisustus kertoo monta puukonkärjellä vuoltua tarinaa.

Ne kävijät, joilla pysyy kynäkin kädessä, ovat kirjoittaneet kokemastaan hienoimpaan koskaan näkemääni autiotupakirjaan.

Iivaara

Iivaaran rengasreitti on Iirinki

Piikstammella käytyämme suuntaamme Iivaaralle.

Iivaaran rengasreitin nimiäisissä on keksitty hyvä, mutta ulkopuolisille valitettavan vähän kertova nimi, ”Iirinki”. Mieti nyt. Kun kerrot kaverille, että kävit tekemässä Valtavaaran Huiputuksen, tai Pyhän Jyssäyksen, aika moni retkeilijä tietää, missä olet mennä tormuuttanut.

Mutta sanopa että kävitpä lakittamassa Iiringin! Muutama kuusamolainen tietää heti missä on menty suupielet hymyssä, ulkopaikkakuntalaiset eivät ehkä niinkään.

Iivaara

Mutta usko kun sanon, tämä reitti ei häviä Valtavaaralle eikä Konttaiselle vähääkään.

Iivaara on toki kauempana Rukalta, mutta ehdottomasti matkan arvoinen! 

Kohtuullisen rankan nousun päätteeksi Iivaaran laki tarjoaa kauniit näkymät sekä näköalapaikalta, että korkeimmalta kohdaltaan. Tulistelupaikka on suojaisassa paikassa, pienen matkan alaspäin korkeimmasta laesta. Hämmentävästi saamme tulistella täällä aivan omassa rauhassamme.

Iivaaran lakituksen kunniaksi vihimme käyttöön upouudet retkeilyvarusteemme, Maisemaonnellisen upouudet peltimukit. Partioaitan retkeilykurssilla tapaamani Iriksen suunnittelema logo näyttää mielestäni varsin mukiinmenevältä.

Kippistämme Kuusamolle ja Iivaaralle, ja maistamme mukeista ranskalaista kuplajuomaa. Ai kuinka kuplajuoma maistuukaan pienen ponnistelun päälle!

Maisemaonnellinen

Iivaaran rengasreitti tarjoilee komeaa vanhaa metsää, jossa lintukoira mielellään unohtaisi olevansa kytkettynä retkikaverina.

Reitin ehdottomana tähtenä erottuu kuitenkin Näätälammen tuvan vieressä kristallinkirkasta vettä kupliva lähde, joka on Iijoen alkupiste.

Ja taas on mukeissamme kuplivaa!

Iijoen alkupiste

Rovaniementien varren retkeilyaarteet

Kolmannen retkipäivän retkikohteita varten suuntaamme Rovaniementielle.

Virkkulantien ruskaretriitistämme matkaa tulee tämän päivän kaukaisimpaan kohteeseen 110 km. Kohde sijaitsee jälleen Lapissa, eivätkä ruuhkat hidasta matkantekoa, kunhan pitää mielessä, että poroilla on etuajo-oikeus.

Auttikongas

Auttikönkään luontopolku

Ensimmäinen retkikohteemme on Auttiköngäs.

Olen joskus ohi ajaessa käynyt taukoillessani katsastamassa tämän yhden Suomen komeimmista putouksista, nyt kierrämme koko 3,6 kilometrin luontopolun.

Auttikönkään kohiseva putous ja sen vanha tukkiränni ovat vaikuttavia, ja yllättävän moni kävijä tyytyy niihin. Kuohuja pääsee katsomaan myös esteettömästi. Mutta mikäli jalat kantavat ja kunto kestää, kannattaa ehdottomasti kiertää koko lenkki, vaikka koirakaverin kanssa!

Uusittujen puuportaiden tilalle on asennettu ritiläterästä, mutta täällä on huomioitu myös koirakävijät. Tassuttelijoille on tehty joko ritilän reunaan oma puubaana, tai sitten ritiläreitin voi kiertää pienen ketunlenkki kautta.

Kohisevan könkään lisäksi mieleen jää Auttijoen ylitys riippusiltaa pitkin.

Aurinkokin pilkahtaa esiin juuri Könkäänvaaran näkötornikäynnillä, ja maisemaa kelpaa ihastella!

Auttikonkaan luontopolku

Korouoman Koronjää – ainesta kansallispuistoksi

Auttikönkäältä ei tarvitse pitkään ajaa takaisin Kuusamon suuntaan, kun seuraava retkikohde onkin jo kohdalla.

Korouoman viiden kilometrin mittainen rengasreitti Koronjää on talvisin Suomen ainoa jäätikköreitti. 

Harva tulee ajatelleeksi, että Korouoman erityispiirteet tekevät reitistä erityisen hienon myös kesällä. 

Korouoma

Korouoma

Korouoma

Polku kuljettaa komeista näköaloista toiseen, ja erityisesti ruska-asuinen rehevän rotkolaakson kasvillisuus ihastuttaa.

Houkuttelevan hiekkatörmäinen Korojoki virtaa osin kuohuvana polkua seuraillen.

Tulvaniityn muinainen Artturin lammashaka on kuin suoraan paratiisista. 

Mikäli Suomen seuraavasta kansallispuistosta järjestettäisiin yleisöäänestys, antaisin viiden kilometrin reitin kierrettyäni oman ääneni hetkeäkään epäröimättä Korouomalle! 

Kanjonin kurkkaus – Oulangan kansallispuiston hitaimmat kilometrit

Neljäntenä retkipäivänä suunnataan Rukalta pohjoiseen, Sallaan. Minulta on vielä kokematta muutama Oulangan rengasreitti, vaikka ahkerasti niitä olenkin jo kiertänyt.

Tänään käydään patikoimassa kuuden kilometrin mittainen Kanjonin Kurkkaus. Täysin tuntematon ei tämäkään reitti ole, sillä kesällä 2018 vaeltamamme Karhunkierros kulkee osin samalla reitillä.

Suositeltava kulkusuunta Kanjonin Kurkkauksella on vastapäivään. Ja ellei erityistä syytä ole, näitä suosituksiakuten kaikkia muitakin, kröhöm – on syytä noudattaa.

Alkuun reitti sivuaa masentavaa avohakkuuta, mutta onneksi polku on tasaista, ja matka joutuu.

Nopeakulkuiseksi sen sijaan ei voi kehua reitin itse Oulangan kanjonin viertä kulkevaa kansallispuisto-osuutta.

Kanjonia ihastellessani joudun toteamaan, etten ehkä milloinkaan ole kävellyt reilua kilometriä yhtä hitaasti!

Kanjonin Kurkkaus ei maltillisesta kuuden kilometrin pituudestaan huolimatta ole mikään pikamatka.

Matka ei edisty, eikä vika ole mahdottomassa maastossa, vaan näköalassa!

Oulangan kanjonin partaalla on pakko pysähdellä ihailemaan alati vaihtuvaa maisemaa vähän väliä.

Kanjonin Kurkkauksella on muitakin ruskaa ihailemaan tulleita. Pysähtelemme mukavan pariskunnan kanssa parhaiden näkymien ääreen melkein samalla rytmillä.

Rengasreitin kierto sujuu maisemahidasteluamme lukuunottamatta oikein mukavissa merkeissä. Tunnelma kuitenkin muuttuu, kun Savilammen autiotuvalla reitti yhtyy Karhunkierroksen kanssa.

Painavia rinkkoja hiki päässä telkkuavia vaeltajia alkaa tulla vastakarvaan. Tuleepa vastaamme myös jonkun joissain kaukana koiran takana viipottavan vaeltajan vapaana juokseva uroskoira… (Mutta tähän palaan myöhemmin tarkemman reitin fiilistelyn, kansallispuistosääntöjen, ja runsaampien kuvien kera.)

Kurkattuamme kanjoniin päivä alkaa olla jo illassa. Valoisaa on kuitenkin vielä, vaikkei aurinko paistakaan.

Niinpä päätämme ajaa katsomaan maailman kauneinta suomalaista maisemaa.

Pähkänäkallio ruskaväreissä

Ajaa jurnutamme pitkää ja kivistä hiekkatietä hitaasti. Pähkänäkallio on autolla saavutettavissa vain kesäaikaan, joten kyllähän täällä nyt pitää käydä on mahdollisuus. Ymmärrettävistä syistä pitkää metsätietä ei talvella aurata. 

Autoja tulee vastaan, mutta perille parkkipaikalle päästyämme hämmästymme silti autojen määrää.

Parkkipaikalta on näköalapaikalle vain kilometri, ja sekin varsin helppokulkuista polkua puupeltoa pitkin. Matkaa ilahduttaa Pähkänälampi.

Pähkänäkalliolta aukeava näköala on ikoninen, kaikkina vuodenaikoina. Viimeksi näin tämän maiseman heleän vaaleanvihreänä kesäkuussa, Karhunkierroksen herkullisena gurmeevälipalana.

Nyt ruskasävyisessä syksyisessä maisemassa on ihan oma erityinen hohtonsa. Maisema olisi hienoa nähdä myös usvaisena syksyisenä aamuna. Instagramia seuratessa tosin ymmärtää, ettei ajatus usva-aamusta Pähkänäkalliolla ole erityisen ainutlaatuinen.

Alhaalla joessa virtauksen erkaannuttama mehevä tulvaniityn kaistale on saanut koristeekseen ajopuun.

Vihreä kaistale näyttää aivan tuntosarvipäiseltä karvamadolta.

Myllykosken iltahämärä

Viimeisenä retkipäivänä takavasemmalta iskee maisemabulimia. Tekee mieli nähdä kaikki se, mihin päivänvalo riittää. ”Kotimatkan” varrelle osuisi vielä Myllykoski, mutta riittääkö valo? Aurinko on pian laskemassa.

Lähimmältä parkkipaikalta matkaa Myllykoskelle ei ole onneksi montaa sataa metriä. Kipitämme reitin portaat vauhdilla, valoisia minuutteja ei ole hukattavaksi.

Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kohtaamme peräti viisi ihmistä – ja ilokseni myös suursuosikkini koskikaran.

Kuvat eivät oikein kestä päivänvaloa, mutta muistona kauniista Kuusamon illasta ne toimivat.

Hakojärven mykistävät aamut

Jokaisena lomapäivänä olen aamulla rannassa auringonnousua vastassa. Jokaisena päivänä aamu on erilainen.

Jokaisena päivänä olen onnellinen että jaksoin herätä.

Aamun hetket tihkuvat hengissä olon syvää onnea.

Auringonnousuja katsellessa muistaa helpommin olla kiitollinen jokaisesta alkavasta päivästä.

Villa KonttaisenrantaRuskaretriitin täydellinen maisemamajoitus

Lomalla puitteiden pitää olla mielellään vähän paremmin kuin kotona, jotta loma tuntuu lomalta. Lomalle ei lähdetä säästämään, vaan nauttimaan elämästä.

No mistä näiden retkipäivien viettoon lähdettiin? Ruskaretriittimme tukikohtana toimi Villa Konttaisenranta. Lomakoti, joka ylitti kaikki odotuksemme. Mökkiä netistä varatessani en osannut edes kuvitella kuinka hyvin. 

Siinä missä elokuun Norjan  reissulla Senjalla ei kolmen makuuhuoneen huoneistossa ollut edes käsisaippuaa – on Villa Konttaisenrannassa aivan kaikkea! Keittiökin tuli perusteellisesti koeponnistettua, sillä testasimme pannut, kannut, laitteet ja mausteet riistaruokaa kokatessamme.

Villa Konttaisenranta

Villa Konttaisenranta

Villa Konttaisenranta

Tykkään kelomökeistä, niissä on tunnelmaa. Ja aivan erityisesti tykkään tämän mökin sijannista. Vaikka mökki on lähellä Kemijärventieltä erkanevaa Virkkulantietä, paikka on rauhallinen.

Ja järvikin on ihan rannassa! Ihanan pieni ja idyllinen Hakojärvi. Rannassa souturetkiä odottaa myös hyväsoutuinen vene pelastusliiveineen. 

Kunttapihassakin on lääniä sen verran, että hyväkäytöksinen ja siisti retkikoirakaverimme Jetsu saattoi käydä nostamassa koipeaan viereisellä suolla.

Villa Konttaisenranta

Villa Konttaisenranta

Villa Konttaisenranta

Koiran kanssa matkaillessa laadukkaalle lomakodille osaa antaa aivan erityistä arvoa. Näin tasokkaat ja hyvin varustellut koiraystävälliset majoitukset ovat harvassa.

Täältä en olisi halunnut lähteä. Ihanaa mökkiä hyvästellessä harmitti oikeastaan vain kaksi asiaa. Se että täytyi lähteä – ja se ettemme ehtineet tulistella rannan laavulla. 

– Totta puhuakseni kyllä minä siellä neljän kilometrin päässä odottavalla Konttaisellakin olisin halunnut käydä, mutta jotenkin vain aika loppui taas kesken. 

Voi sinua Kuusamo.

Teit jälleen elämästäni näiden suurten luontonautintojen verran paremman.

En enää edes tiedä kuinka monta päivää olen kainalossasi viettänyt, mutta jo tätä kirjoittaessani kaipaan takaisin. 

Mitäpä tähän enää muuta lisäämään.

Sanonko että Rakastan?

Vai madallanko ääntäni ja lausun ”I´ll be back”?

Jokaisesta tässä kirjoituksessa raapaistusta retkestä on tulossa syvääluotaavampi artikkeli blogiin. Mikäli haluat tietää näistä enemmän, jätä viesti alle, tai pysy kuulolla.

Kohteena Maailma -blogi julkaisi juuri kattavan koosteen Kuusamon suosituimmista luontokohteista, sen löydät täältä.

Omat aiemmat juttuni Kuusamosta – ja muutaman niitä sivuavan – löydät täältä.

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia ilman lupaa?

Copyright  2020 Johanna Suomela 

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ 

Tykkäämistaloutta ja seuraamismahdollisuuksia:

Facebook  Ι  Instagram  Ι  Twitter  Ι  Blogit